Toipumisvaiheessa on ensiarvoisen tärkeää riittävän ravitsemuksen lisäksi että lepäät. Annat kehollesi mahdollisuuden korjata vauriot. Samalla annat myös mielellesi mahdollisuuden opetella sietämään liikkumattomuutta. Jos olet liikkunut pakonomaisesti sairastaessasi on sinun opeteltava rikkomaan liikunnan ja liian vähäisen syömisen välinen suhde. Sen aika on nyt. Mutta entä sitten vuoden, puolentoista kuluttua? Kun alat tuntemaan olevasi voimissasi ja nälkiintymisen oireita ei enää ole, miten silloin suhtautua liikuntaan? Sanoisin, että erittäin pidättyväisesti. On nimittäin suuri riski, että retkahdat uudelleen syömishäiriöösi. Se, että liikkumiseen tulisi suhtautua varovaisesti ei tarkoita ettetkö voisi koskaan enää liikuttaa itseäsi eri tavoin. Kuitenkaan sellaisen lajin pariin, johon olet aikaisemmin suhtautunut pakkomielteisesti, ei mielestäni kannata palata. Kannattaa miettiä kaikkea sitä työtä jota olet toipumisen eteen tehnyt, sitä ei kannata riskeerata. Sen sijaan että mietit liikuntaharrastuksen aloittamista, voisit miettiä jotakin toista uutta harrastusta. Terveytesi kannalta on paljon parempi jättää aktiivinen liikunta kuin joutua takaisin syömishäiriö-pakkoliikuntakierteeseen.
Tottakai voi olla että pystyt palaamaan jonkin lajin pariin terveeltä pohjalta. Ja se on hieno juttu. Mutta suosittelisin olemaan hyvin valpas liikunta-asiassa etenkin jos sinulla on liikunta-addiktio taustalla. Jos haluat aloittaa liikuntaharrastuksen, mitä jos kokeilisit jotain sinulle aivan uutta lajia, sellaista jota ei voi mittaroita määrällisesti ja joka ei vie kehoasi äärirajoille? Voin omakohtaisesti kertoa että ensi keväänä tulee 20 vuotta siitä kun sairastuin syömishäiriöön. Minulla on taustalla lapsuuden ja nuoruuden kestänyt kilpaurheiluharrastus, jonka viimeinen vuosi oli yhtä helvettiä ollessani todella huonossa kunnossa fyysisesti. Lopetettuani kehitin nopeasti pahan juoksu-addiktion joka jatkui vuosikaudet. Olin tänä aikana eriasteisesti fyysisesti huonossa kunnossa ja sain mm todella kivuliaan istuinluun murtuman rasitusvammana. Kehitin pakkomielteitä muihinkin liikuntalajeihin ja liitin liikunnan syömiseen. Muutama vuosi sitten kun löysin Your Eatopia-sivuston (nykyisin nimellä The Eating Disorder Institute kts.) tulin järkiini ja jätin pakkoliikunnan. Oltuani muutaman vuoden ajan fyysisesti hyvässä kunnossa olen muutaman kerran aloittanut liikuntaa uudelleen ja joka kerta se on mielestäni mennyt jonkinasteisesti överiksi lukuunottamatta vanhaa kilpailulajiani jota aloin hieman kokeilemaan viime keväänä. Olin aluksi niin ruosteessa että kaikki ajatuskapasiteetti meni pystyssä pysymiseen. Tästä liikuntamuodosta ei tullut pakkoa, tässä sain kokea oikeaa iloa. Aiemmin pakoksi muodostuneet liikuntamuodot nimittäin koen itselleni hyvin riskialttiiksi. En ole ollut vielä kunnolla remissiossa enkä psyykkisesti kuivilla. Kokemuksesta viisastuneena olenkin tällä hetkellä hyvin varovainen ja otan rauhallisesti. Olen muutaman vuoden sisällä lipsunut joten kehoni on altistunut ylimääräiselle rasitukselle enkä voi pitää itseäni vielä terveenä.
Kun liikunnan pariin palaamista miettii ja haluaisi tarttua tuumasta toimeen, niin sen on tapahduttava hitaasti ja varovaisesti. Olet edelleen toipilas vaikka olisitkin saavuttanut biologisen normaalipainon eikä sinulla ole enää nälkiintymisen oireita, sillä kehossasi olevat vauriot eivät pyyhkiydy pois taianomaisesti. Vaikka olosi tuntuisi todella vahvalta ja energiseltä, niin kehon stressitaso on edelleen normaalia korkeammalla ja keho on yhä herkillä. Lepopäivien (kyllä, monikossa) merkitys on suuri ja on todella hyvä idea pitää useampia lepopäiviä viikossa ja muistaa myös kehonhuolto. Tällä tavalla luot myös uudenlaista suhtautumista liikuntaan, sillä liikuntaa voidaan pitää etuoikeutena, joka pitää ansaita syömällä ja tervehtymällä.
Vaikka minä (Heidi) olen Vuokon kanssa täsmälleen samaa mieltä, niin voisin kertoa oman kokemukseni saman lajin pariin palaamisesta. En ole aiemmin pitänyt juoksemisesta mutta vuosi sitten löysin sen sattuman kautta ja jäin siihen koukkuun, niin hyvässä kuin pahassa. Sain juoksemisen ja tanssin kautta rutkasti pätevyyskokemuksia ja se toi hyvää oloa. Liikunta on minulle myös yksi olennainen kivunhallintakeino, ja osteoporoosin takia joudun miettimään liikuntalajit tarkkaan. Kun viimein on tullut aika palailla liikunnan pariin, niin lajit ovat olleet samat, joskin juokseminen on vielä hyvin pienessä roolissa jalan rasitusvamman takia. Nyt minulla liikunnassa pääpointti ei todella ole liikunnan kuluttavuudessa tai hyödyssä vaan siinä miltä minusta tuntuu ja miltä keho tuntuu. Teen kaikkea mitä haluan mutta en niin kovaa kuin haluaisin, eli liikunnassa minulle pitää jäädä se tunne, että haluaisin ja jaksaisin tehdä lisää ja olen edelleen voimissani.
Minulle tanssi on ollut todella avuksi esimerkiksi tunteiden purkamisessa ja näin se on ollut ennenkin ollessani paremmassa voinnissa, ja olen saanut siitä paljon iloa. Joten jos sinulla on ollut jokin laji, josta olet nauttinut, niin ei ole täysin poissuljettua kokeilla palata sen pariin varovaisesti, mutta sen pitää tapahtua tietyillä ehdoilla. Ruoka ja lepo ovat edelleen prioriteetteina, eikä liikunnan pääpointti saa olla kuluttaminen vaan fiilis. Jos huomaat pienintäkään epämiellyttävyyden tunnetta niin pysähdy ja mieti miksi se tunne tuli. Oletko tietämättäsi pakottamassa itseäsi liikkumaan jostakin syystä, vaikka oikeasti sinun ei tekisi mieli? Sinun ja liikunnan välinen suhde joutuu nyt muuttumaan.
Tämä vallalla oleva fitness pursuaa joka tuutista tänä päivänä eikä kukaan voi välttyä siltä. Kun olemme jo lähes aivopestyjä ajattelemaan tietyllä tapaa ja näkemään vain tietynlaisia kehoja, niin me menetämme oikean perspektiivin. Yhtäkkiä saatat haluta mennä salille "siksi koska kaikkki muutkin", treenata itsellesi "terveen mutta timmin" kehon ja syödä "terveellisesti". Lainausmerkit ovat siksi, että huomaisit missä vaiheessa tulee syömishäiriön selitykset kehiin ja pystyt laittamaan niille vastaan. On todella tärkeä tiedostaa se, että sinä et ole samalla viivalla terveiden ihmisten kanssa eikä fitness kuulu sinulle. Fitnessiä ei suotta kutsuta salonkikelpoiseksi syömishäiriöksi, koska siihen kuuluu tarkka ruokavalio ja makrojen laskeminen, rankka liikunta ja kehonmuokkaus, detoxit ns. mässypäivien jälkeen, mässypäivien (ts. termillä cheat days) pitäminen aineenvaihdunnan buustausta varten, sekä todella epänormaali ruoka- ja kehokeskeisyys. Saatat ajatella, että kaikki on ok koska nyt pystyt syömään enemmän ja sinulla on hiukan enemmän lihasta kehossasi, mutta sen sijaan että olisit todella toipunut syömishäiriöstäsi, syömishäiriösi on vain muuttanut muotoaan. Tätä kutsutaan siksi fitness trapiksi ja tähän liittyen pienenä sivuhuomautuksena, että tässä vaiheessa toiset kääntyvät vegaaneiksi, koska se on "terveellistä". En missään nimessä kiellä, etteikö veganismi voisi oikeasti olla ihmiselle tärkeä asia, mutta syömishäiriöstä toipuvan kannattaa todella harkita tarkkaan ja päättää myöhemmin parannuttua.
Tiedän, että voi olla todella vaikeaa säilyttää terve suhtautuminen tätä fitnessiä vastaan, mutta itseäni on auttanut ajatus, että tämä aihe ei koske minua eikä se ole minua varten. Tiedän, etten koskaan voisi edes yrittää sellaista elämäntyyliä, koska se on bensaa syömishäiriön liekkeihin. Omaa suhtautumista tullaan koettelemaan usein, koska media on täynnä dieetti- ja liikuntaohjelmia ja -neuvoja, joten niitä kannattaa välttää ihan suosiolla.
Muista, että liikunnan ja liikuntaan liittyvien asioiden välttäminen ei tarkoita sitä, että olisit laiska tai huono, vaan se tarkoittaa sitä, että arvostat itseäsi ja kehoasi ja välität itsestäsi!
Me emme ole yhtä kuin se mitä teemme. Jos harrastaisin vaikkapa lumilautailua ei se tarkoita sitä että olen lumilautailija. Sama pätee tietysti kaikkeen. Helposti liitämme tekemisiämme osaksi minuuttamme. Senkin vuoksi voi olla vaikea luopua siitä mitä on tottunut tekemään mutta mahdotonta se ei ole. Ja samalla maailma avartuu meille, opimme itsestämme uusia puolia kun rikomme totuttuja kaavojamme. Summa summarum, mielestäni yhtä totuutta tähän liikunta-asiaan ei ole. Pohjaan (Vuokko) oman osuuteni tektissä omaan kokemukseeni, tietoihini ja näkemykseeni asiaan, jollakulla toisella on erilainen pohja ajatuksilleen. Haluan kuitenkin lopuksi vielä painottaa, että suosittelen olemaan ottamatta turhia riskejä liikunnan suhteen. Suosittelen olemaan hyvin varovainen liikuntaharrastuksen aloittamisen suhteen jos et ole ollut täysin terveenä jo pitempään ja vaikka olisitkin jos omaat pakkoliikuntataustan. Mieti mielummin voisitko viettää vapaa-aikaasi jotenkin muuten mielekkäästi.
- Vuokko ja Heidi
"Tämä vallalla oleva fitness pursuaa joka tuutista tänä päivänä eikä kukaan voi välttyä siltä. Kun olemme jo lähes aivopestyjä ajattelemaan tietyllä tapaa ja näkemään vain tietynlaisia kehoja, niin me menetämme oikean perspektiivin." Tämä, jos mikä on niin totta ja olen miettinyt usein, miksi jokapaikasta suolletaan meille sitä samaa helvetin kehonkuvaa, joka ei ole normaali. Miksi vaatteet tehdään niin pieniksi, että tavallinen ihminen ei niihin mahdu? Olin oman lapseni kanssa eräänä päivänä H&M.ssä etsimässä housuja. Eipä vaan mahtuneet (huomautan että lapseni on erittäin hoikka) hänen pituudelleen mitoitetut isoimmatkaan housut jalkaan. Tämä jos mikä saa jo valmiiksi hoikan lapsen ja nuoren, miksei aikuisenkin, pään sekaisin ja miettimään, eikö ole oikean kokoinen tms. Kumpa voisin itse vaikuttaa jotenkin tähän maailmaan ja tuoda esille normaalikokoiset ja pyöreämmätkin ihmiset. Sen että heilläkin on oikeus olemassaoloon, kauniisiin vaatteisiin, hyvään elämään ja onneen. Pelkään niin paljon näitä tulevaisuuden näkymiä: ulkonäkökeskeisyys, jatkuva kilpailu, vain häikäilemättömät pärjäävät... Mitä pitää tapahtua, että ihmiskunta heräisi?
VastaaPoistaVoih, onneksi luin tämän sinun kommenttisi sillä itselläni oli täsmälleen sama tilanne housujen kanssa tänään!
PoistaLöysin viime vuonna käyttämäni toppahousut ja änkesin ne jalkaani vain huomatakseni, että ne ovat liian pienet. Siinä iski niin jäätävä ahdistus ja kehoviha ja olin jo pitkällä ajatuksissa taas sortumassa vanhoihin käyttäytymismalleihin. Mutta kiitos tästä kommentista, ihan totta joka sana!
Tiedätkö mikä on vielä kummallisempaa? On vain kolmenlaista kehoa, jota media meille tuputtaa: lihaksikas laiha, lihaksikas ja sitten plus-mallit. Eli missä on ne normaalit kehot? Sitä paitsi asennoilla on melko suuri merkitys. Olen huomannut etenkin instassa näissä ennen ja jälkeen-kuvissa, että ennen-kuva on otettu kohtisuoraan edestä kun taas jälkeen-otos on yleensä sivukuva, jossa keho on käännetty mutkalle.
Todella, mitä pitää tapahtua, että ihmiskunta heräisi? Toivon, että seuraavan vuosikymmenen aikana tämä fitness (tai shitness ;D) menettää voimansa ja tulee joku uusi trendi.
Mutta milloin trendiksi tulisi normaali keho ja normaali suhtautuminen ruokaan sen sijaan, että on 101 uutta dieettiä? Ainoa, miten itse tähän tilanteeseen voi vaikuttaa on oma itse. Kyllä se raivostuttaa tuo fitness mutta koska en voi tuhota jokaista kuntosalia maanpäältä, niin on huomattavasti järkevämpää keskittyä omaan ajatusmaailmaan ja siinä samalla tuoda esille mikä on normaalia ja mikä ei.
Mutta kiitos kommentistasi, olen sun kanssa prikulleen samaa mieltä!
-Heidi
Moikka,
Poistaolen niin samaa mieltä.
Toivoisin myös, että koko ajan ei keksittäisi kaikenmaailman dieettejä ja veuhdoittaisi siitä, onko nyt liian lihava vai laiha...mitä saa ja ei saa syödä, tai miten pitää syödä.
Ja tuo iänikuinen Fitness-keskustelu ja buumi ärsyttää ylikaiken. Antaa aivan vääränlaista kehonkuva ja syömismallia nuorille ja vähän vanhemmillekin.
Trendinä pitäisi olla juurikin tuo ns. normaali keho, normaali elämä, joka on jokaisella omanlaista. Ei pitäisi muodostaa mitään muotteja ja malleja, mihin jokaisen pitäisi samaistua ja mitä pitäisi matkia. Kannustettaisiin juurikin omanlaiseen elämään, syömään kaikkea mikä itsestä hyvältä tuntuu ja tekemään asioita vertailematta koko ajan miten joku muu tekee.
Minäkin tuhoaisin nuo kuntosalit fitness-buumin nimessä, mutta toki niissä hyviäkin asioita ja treeniä voi tehdä.
Kukin siis harrastakoon mitä haluaa, mutta liiallinen ja ylenpalttinen hehkutus kuureista, lakoista, ruokien luokitteluista ja jaotteluista ns. terveellisiin ja epäterveellisiin saisi loppua.
Eikös me eletä kerran, joten nautittas elämästä hyvällä omalla tunnolla ja tehdään niitä juttuja, joista itse kukin saa hyvän mielen ja olon.
Ei kannata rääkätä, kurittaa ja ruoskia itseään, vaan elää täysillä ja positiivisella mielellä.
Tämä on oikeasti varmasti vaikeaa syömishäiriön kanssa kamppaileville. Tiedän omasta kokemuksesta, mutta olen oppinut sulkemaan ulkomaailmalta silmät ja tekemään valintoja oman mielen mukaan, en sen, että mielyttäisin jota kuta toista.
Ei se auta mitään.
Enkä tosiaankaan käy kuntosalilla tai tutki naisten lehtiä sillä silmällä, että mikähän nyt on in, ja mitä "pitäisi" syödä ja mitä ei saisi syödä...voi, voi.
Kun kaikkea saa syödä mikä syötäväksi tarkoitettu :)
Pitäisi oppia olemaan itsestään ylpeä ja tyytyväinen omaan kehoon, oli sitten minkä muotoinen tahansa. Sillä me olemme kaikki erilaisia ja eikös se ole hieno asia.
Nyt kun nimittäin katsoo esim. joogassa, tai kaupungilla naisia, jotka ovat äärimmäisen laihoja...niin sen vain jotenkin tunnistaa, että taitaapa olla ongelmia syömisen kanssa.
Tulee jotenkin paha olo ja samalla tajuu, että tuon näköinen olen ehkä itsekin ollut ja se ei ole kaunista katsottavaa...suorastaan rumaa:)
Pidetään siis itsestämme huolta ja samalla myös toisista :)
Ihanaa talvipäivää:)
Maikki
hei!
VastaaPoistatuntui jotenkin paljon helpommalta heittää tänne viestiä kuin lähteä omalla nimellä kyselemään instagramin puolella. olen siis 18-vuotias, virallisesti parantunut anorektikko jolla kuitenkaan ei ole vielä kuukautisia. polilta hyvästeltiin heti kun saavutin normaalipainon alarajan reilu vuosi sitten, mihin paino sitten onkin jäänyt. tiedän, että diagnosoidun osteoporoosin vuoksi olisi tärkeää saada menkat takaisin, mutta tässä vaiheessa painon nostaminen omalla kohtaa tuntuu kerrassaan mahdottomalta ajatukselta. kaiken kukkuraksi kaveriporukkani koostuu sattumalta 99-prosenttisesti alipainoisista, kuitenkin sh-taustattomista tytöistä, joten "jos nuokin ovat minua hoikempia ja SILTI terveitä, niin ei tässä mitään"-ajattelutaktiikka jyllää päässä. onko sulla tai teillä joitain neuvoja mun tilanteeseen?
Hei!
PoistaJotta voisit kunnolla parantua niin se tarkoittaa fysiikan kannalta sitä, että olet biologisessa normaalipainossa ja myös sun hormonitoiminta on ok.
Se, että sun kuukautiset loistavat poissaolollaan ja sä ahdistut siitä ajatuksesta, että nostaisit painon normaaliin, on jo selvä merkki siitä, ettet ole vielä toipunut.
Miksi se painon nostaminen normaaliin tuntuu mahdototmalta, mikä siinä tulee vastaan? Sun kaveripiiri? Haluaisin tässä myös huomauttaa body dysmorphiasta, eli toisin sanoen näet kaverisi sellaisina kuin he ovat mutta et itseäsi; todennäköisesti sinua ei juuri erota kavereistasi, ja toiseksi sun terveys on tässä vaakalaudalla.
Kolmanneksi muistutan sua siitä, että sinä et ole samalla viivalla terveiden kavereidesi kanssa. Sun kehossa on vauroita, joita heillä ei ole, kuten osteoporoosi. Ilman riittävää ruokaa, lepoa ja painon normalisointia osteoporoosisi tulee vain pahenemaan.
Ratkaisu asiaan on tehdä just päin vastoin mitä sh sinulle viestittää, eli normalisoida paino. Ei se nyt mukavalta tunnu mutta se on välttämätöntä niin fyysisen kuin psyykkisenkin hyvinvoinnin kannalta. Vaikka eroa ei olisi kuin muutama kilo, niin usko pois, sillä muutamalla kilolla on ratkaiseva merkitys myös sun psyykeen kannalta.
"It always feels impossible until it's done!"
Tsemppiä!
-Heidi
Moi. Sinun (Heidin) recovering-instassa näyttää usein olevan aivan ihanannäköisiä (tuore)puurokuvia. Voisitko tehdä postauksen niistä eli miten niitä valmistat ja muutamia ideioita niihin liittyen? Olisi kiva kokeilla :) Ja ruokapäiväkirjapostauksia toivoisin lisää. Ovat inspiroivia.
VastaaPoistaKiitos blogista ja motivaatiosta parantumisen suhteen!
Moikka, ja kiitos viestistäsi!
PoistaVoisin kyllä tehdä postauksen liittyen tuohon tuorepuuroon ja muutenkin jotain lisävinkkejä ruokiin :)
Ruokapäiväkirjasta en osaa sanoa mitään, ja vaikka se voisi olla joillekin hyödyksi niin monet voivat kokea sen vain ahdistavana ja/tai sairautta buustaavana.
Mutta voin kyllä tehdä lisäpostausta noihin ruokavinkkeihin liittyen :)
-Heidi
Saattaa myös olla että pakkoliikuntatausta suojaa ylilyönneiltä paremmin kuin se, ettei sitä ikinä ole kokenut. Kokemuksen avulla voi tunnistaa, missä vaiheessa treeni menee turhan pakonomaiseksi. Toki tietyt luonteenpiirteet altistavat liikunta-addiktiolle mutta käsittääkseni samat luonteenpiirteet ovat hyvä tarttumapinta ruokailua rajoittaville syömishäiriöille ylipäätään. Olisi kiinnostavaa lukea, kuinka tällaiset persoonallisuuspiirteet(vaativuus,tavoitteellisuus,sisukkuus, omistautuminen) voisi valjastaa muuhun toimintaan kuin sh:n toteuttamiseen.
VastaaPoistaMoikka!
PoistaOlen sun kanssa samoilla linjoilla. Omista kokemuksistaan on hyvä ottaa oppia, ja ihannetilanne on se, että pakkoliikuntatausta voi auttaa löytämään sen kultaisen keskitien liikunnassa.
Itse ainakin nyt tunnistan ne vaaranpaikat, jolloin pitää pysähtyä ja miettiä tilannetta uudelleen. Joten ehkäpä siitä pakkoliikuntataustastakin löytyy jotain positiivista :)
Erittäin hyvän pointin heitit noista persoonallisuuspiirteistä, ja laitetaan se muistiin, kiitos! :)
-Heidi
Moikka,
VastaaPoistamiten pääsee yli siitä,että on ihan ok syödä vaikka joka päivä ns. herkkuja normiruuan lisäksi? Syöttekö te?
Pidän esim. suklaasta ylikaiken, mutta miksi huono omatunto seuraa minua, jos syön sitä vaikka pari palaa jälkiruuaksi päivittäin? Tai lakupatukan tai teen kanssa korvapuustin, marjapiirakan palan ym.
Tai että pitäisikö lakata lukemasta lehtiä/blogeja, katsomasta teeveen "kunto-ohjelmia" ym., joissa opastetaan syömään tietyllä tavalla, (annetaan esim. ateriaesimerkkejä ja malleja mitä syödä ja milloin tai kehotetaan välttämään sitä ja tätä......ärsyttävää, miksi eri ruuat on jotenkin eriarvoisia....) kun heti kokee morkkista, kun syökin paljon paljon enemmän, useammin ja isompia annoksia kuin esimerkeissä?
Tai jos syön, koen, että mun on mentävä lenkille tai tehtävä jumppameininkiä, että taas voin syödä välipalaa ja sitten päivällistä ja sitten iltapalaa...ym.? (vähän kai sellanen pakkoliikkumisen tarve..)
Voin kertoa, että mun bmi on vähän alle 15. Ja vuosia vuosia sitten sairastin anoreksian. Parannuin ja oon syöny lähes kaikkea (jotkut ruuat olleet "kieltolistalla aina)
Nyt muutama vuosi sitten suorituskeskeinen elämä pyörti minut ja yliterveellinen ortodeksia valtasi mielen....
Itse ajattelen, että monelle (ja erityisesti syömishäiriöisille) ns. eri ihmisten ruokaesimerkit ja mallit voivat olla pahasta. Koska olemme erilaisia ja tarvitsemme eri tavalla energiaa, pidämme erilaisista ruuista ym. niin jos liikaa seuraa ja vertailee itseään muihin, median antamiin "suosituksiin", fitness-malleihin ym., niin oma hyvinvointi unohtuu ja käykin köpelösti. Energiat kuihtuu, paino putoaa (vaikka ei pitäisi/saisi laihtua), yleinen jaksaminen ja aivotoiminta laskee...
Mitä mieltä?
Kertokaa kokemuksia, vinkkejä, neuvoja ym.
Terkuin, Lotta
(teen kovasti vertailua ja tunnen syyllisyyttä syömisten suhteen, vaikka syön useita kertoja päivässä normiruokaa ja pikku herkkua jälkkäriksi...mutta myös rytmistä poikkeaminen aiheuttaa ahdistavaa tunnetta ja helposti myös skippaan ruokakertoja, jos tunnen, että nythän tulikin syötyä ihan hyvä annos, voin jättää varmaan välipalan väliin.)
p.s. Kiitos tästä blogista, ihan mahtava. :)
Moikka Lotta!
PoistaTuo morkkis syömisen jälkeen on tosi inhottavaa mutta se ei ole adekvaattia! Ei ole mitään syytä tuntea morkkista syömisen jälkeen, oli se ruoka sitten mitä hyvänsä.
Suosittelen sua vilkaisemaan tuo Terveellinen vs. epäterveellinen ruoka -postauksen ellet ole sitä vielä tehnyt. Mutta mitä vaikka itseeni tule, niin mä syön herkkuja joka päivä ja esimerkiksi aamupalalla syön muutaman rivin suklaalevystä jälkkäriksi. Tämä siksi, että pääsisin eroon siitä leimasta niissä ja niistä tulisi jo todella arkipäiväisiä mulle.
Mä suosittelen samaa sullekin: keskity nimenomaan niihin vaikeisiin ja morkkista aiheuttaviin ruokiin, koska muuten sä et pääse eroon siitä tunteesta.
Sä kirjoitit itse vastauksen kysymykseesi: lakkaa kokonaan lukemasta kaikkia sellaisia blogeja ja lehtiä, jotka keskittyy terveellisyyteen, fitnessiin, ruokaan, liikuntaan jne, ja lopeta sellaisten tilien seuranta Ig:ssä ja tv-ohjelmien katsominen. Samalla sun pitää luoda uutta ajattelutapaa tilalle, joten rupea seuraamaan erilaisia body positive- ja realcovery-tilejä (real recovery), jotta sä saat positiivista vahvistusta oikeaan suuntaan.
Liika terveellisyys sairastuttaa, aivan kuten itsekin totesit, eikä siitä pääse eroon terveellisyydellä vaan just tekemällä päin vastoin: syömällä niitä "kiellettyjä" ruoka-aineita ja laittamalla liikunnan täysin jäihin.
Tämä meidän yhteiskunta on niin sairas, ettei se todellakaan tee mitään hyvää esim. syömishäiriöistä kärsiville. Shitness-tyypit korostaa sitä, että 1800 kcal on tarpeeksi paljon yhdistettynä seitsemään treeniin viikossa, ja tämähän on todella sh-käytöstä. Itselleni just tuo shitness on kaikkein pahin trigger, sillä se on nykyisin myös ainoa asia, joka mua triggeröi.
Joten suosittelen sua erittäin lämpimästi heittämään niillä terveys- ja fitnesslehdillä sitä kuuluisaa vesilintua, poistamaan ne samanlaiset tilit ja blogit seurannasta, ja ennemmin tuijottamaan uutisia kuin Verttiä ja Bullia, koska nämä terveys- ja fitnessasiat vain sairastuttaa entistä enemmän!
Ja mitä tuohon ruokien vertailuun tulee, niin itse sain siihen muutoksen siten, että rupesin tietoisesti ajattelemaan enemmän ruoan olevan paljon parempi kuin vähempi ruoka, ja että saan olla tyytyväinen siitä miten paljon mä saan syödä vain pysyäkseni hengissä! Eli sen sijaan että keskityn siihen ruoan vähyyteen, niin keskityn siihen, että syön enemmän kuin muut, koska se on mun etujen ja tavoitteiden mukaista ja kukapa nyt ei haluaisi syödä paljon hyvää ruokaa? ;)
Ja ihan lopuksi vielä sellainen, että mieti ketä palvelee ruoan skippaaminen, pakkoliikunta ja morkkis? Se on syömishäiriö, joka tulee tyytyväiseksi ja samalla se ajaa sua yhä kauemmas toipumisesta. Joka kerta kun sä tottelet sh:ta niin se on aina uusi kivi toipumisen polulle ja se tekee muutoksien tekemisestä aina vaikeampaa.
Toivottavasti tästä vastauksesta oli sulle apua, ja heitä ihmeessä lisäkommenttia jos siltä tuntuu :)
-Heidi
Heippa,
PoistaKiitos tosi paljon vastauksestasi. :)
Niin totta kaikki ja olen Heidi sun kanssa samaa mieltä...
Ongelma on varmasti se, että Mä tiedän, mikä on ja olisi itselle hyväksi ja miten pitäisi tehdä ja toimia, mutta siinäpä se sitten onkin vaikeus edessä eli käytännön toteuttaminen pitkäjänteisesti. Sillä noudatan kyllä toisinaan ihan hyvää ja monipuolista, terveellistä runsasta syömistä ja himmaan liikuntaa. Sitten taas toiset päivät/viikot tuntuu ihan kauheilta, että "enhän mä nyt voi tälleen taas "ottaa herkkua" tai syödä viis kertaa päivässä ja kunnon annoksia." Kun näkee tai kuulee keskusteluissa, että joku vaan heittää aamulla smoothien/rahkapurkin naamariin ja juo mehua ym. Lounaaks salaattia ja välipalakskin vaan hedelmän, ja illalla taas jotain rahka/jogurttimeinikiä ja kuivaa kanaa vihanneksilla....ja että pitää olla ns. herkkupäivä ja pitää erilaisia lakkoja ja kuureja. PLÄÄH. Puistattaa. Miks pitäs olla joku tietty päivä, kun saa syödä jotain tiettyä ruoka-ainetta? Ihan pöljiä juttuja. Karkkia voi syödä vaikka joka päivä, tai käydä pullakahvilla ym. yritän siis tätä takoa päähän. Ainaiset kiellot on ihan peestä.
Mutta siis Tämäpä se aiheuttaa itsessä ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia. Ensinnäkin, että miten joku voi pärjätä noin vähällä ja pienellä ruualla, jos itse söisin noin, laihtuisin lisää ja lisää...sitten miksi pelkkää proteiinia, eikös se ole vähän vaarallistakin syödä vaan proteiinipainoitteisesti..., ja sitten vielä päässä mylvii, että jaa...tuollainko mun kuitenkin pitäs syödä, ei mitään hiilareita, pieniä annoksia ym. Ja myös sitä ihmettelen näissä ruokapäiväkirjoissa, ihmisten puheissa, kuntokuuri ym. ohjelmissa, että miten joku oikeesti nauttii tuosta syömisestä. Eikö se ole oikeasti itsensä kurittamista ja rääkkäämistä. Kieltää itseltään hyvänolon ja hyvän nautinnollisen elämisen. Eli siis nää tosiaan pistää oikeen ärsyttämään ja suututtamaan, että miksi tällaista esimerkkiä annetaan, että älä syö sitä tai tätä, kun paremmin pitäisi kannustaa syömään ihan mitä jokaisen mieli tekee. Ja miks koko ajan pitää keksiä kaikenmaailman dieettejä ja kuureja lisää. Miks haetaan kurjuutta ja asetetaan koko ajan kaikkea kieltoja. Ikävää.
Jostain luin, että ei niin pitäisi ajatella, mitä söin edellisellä ruualla tai mitä ehkä seuraavalla, jokainen ruokailutilanne on aina uusi ja sitten syö, mitä syö ja hyvällä omalla tunnolla!:)
Jatkuu seuraavassa viestissä...
Niin nimittäin kun itselle kävi niin, että kun muutama vuosi sitten aloin tämän liiallisen mediahömpötyksen ja karppausbuumien ym. diettiohjelmien seurauksena vähentää itseltäni hiilareita, söin todella proteiinipainoitteisesti ja lisäsin liikuntaa ihan älyttömän määrän joka päivä... niin ajauduin tähän suden kuoppaan...->Normaalistikin hoikka nainen laihtui noin kymmenisen kiloa..eli siis luuthan ne näkyy ja käsivarret on tosi ruipelot. Hävettää esim. uimarannoilla/uimahalleissa käyminen, tai kesällä hihattomien paitojen pitäminen.
PoistaSehän tässä on se mörkö se sh, joka ilmeisesti koko ajan takaraivolla kummittelee ja muistuttaa olemassa olostaan. Kun sille just pitäs näyttää piut paut. Ottaa niitä keksejä, joita nytkin tossa otin jälkiruuaksi, niin ihan hyvällä omalla tunnolla ja siitä huolimatta taas välipalan aikaan syödä kunnon välipala, tunsi nälkää tai ei.
Sitä kun saatan skipata tai ainakin syödä vähemmän, kun on ensin ajatellu syövänsä, jos esim. lounaaksi on syönyt tuhdisti ja jälkkärit ja kaikki ja sitten välipalan aikaan ei tunne, että olis nyt niin nälkäkään. Tai sitten syö pienen välipalan ja jättää päivällisen väliin ja syö sitten iltapalan. :)
Ongelma on juur se, kun tekis mieli esim. aamulla syödä vielä enemmän, silleen kun ns. ennen tätä sh:ta. Mutta sitä päättää vaan, että eipä nyt sitten enempää, tää oli ihan yes ja vatsakin tuli ihan tyytyväiseks...vaikka oikeesti taitaa olla, että hämään vatsan täyteläisyyttä sillä, että parin leivän kera syön paljon erilaisia kasviksia ja raejuustoa,jotka tuntuvat kyllä täyttävän vatsaa, mutta eivät oikeasti annakan tarpeeksi energiaa. Eli lisäksi pitäisi vielä ottaa esim. lautasellinen puuroa, muroja tai jogurttia ym. Mutta sitten taas ajattelee, että "noo lounaalla sitten ja enhän mä nyt niin paljon tarviikaan syödä, kun en oo menossa kävelylle tai asioille ym." Tai että eihän kukaan muukaan nyt näin runsasta aamiaista syö, että on leivät, juustot, vihannekset ja puurot ym.
Vaikka toisaalta voisihan sitä ajatella olevansa hotellin aamiaisella, jossa on tarjolla kaikenlaista ja siellähän aina syödään todella runsaat aamiaiset ja haetaan lisää ym. Varmaan jotain ajatusleikkejä tai jotain pitäisi kehitellä, että vertailu muihin loppuisi, kun eihän siitä tosiaan ole mitään hyötyä, että katselee, mitä naapurin lautasella on ja miten se syö.
Ja sekin, että tarviihan ihminen tosi paljon energiaa, vaikka se ei oikeesti liikkuiskaan/harrastais liikuntaa. Eihän kaikki ees harrasta, vaan jotain muuta. Johan meidän aivotoimintakin sekä erilaiset solut ym. vaatii oman osuutensa. Saati sitten että liikkuu ja touhuaa.
Niin tuo mistä Heidi kirjoitit, että noin 1800 kaloria ja karmeita treenejä päälle... niin ei hyvänen aika...jos sitä alan mielessäni laskeskella ja toimia kuten pahimpana aikana, niin oikeesti ihan itsensä rääkkäämistähän se. Kun kaloreiden laskemisesta pitäisi juur päästä eroon ja syödä vaan niin paljon, kun maha vetää tai kun on nälkä tai tekee mieli syödä jotain. Vaikeutena myös kyläkutsut…mitenkähän niihin alkais suhtautua?
Pitäs päästä sellaseen olotilaan taas, että ruoka ei pyöris koko ajan mielessä ja päässä vilisis kalorit, syömiset, että mitä saa ja voi syödä seuraavalla ruokailukerralla ja että jos ns. omat ruokailuajat venyy, niin ei skippaa ruokailuja ja tuijota liikaa kelloa, voiks nyt syödä. Kun aina voi syödä, vaikka edellisestä ruokailusta ei ois paljoo aikaakaan. Ja myös yöllä voi ja saa syödä, jos nälkä iskee. Nimittäin joskus on niinkin, että pistelen vielä illalla klo 22-23 jotain, kun kattelen leffaa ja iskee pieni mahan kurina.....Ja kappas, kyllä aamulla on ihan kunnon nälkä..eli ei vaikuta siihen.
Tää onkin tosi haastavaa ja vaatii työtä nimenomaan ajatustasolla. Mielenhallintaa ja itsensä hyväksymistä ja kannustamista/tukea.
Kuulumisia, kommentteja innolla lukien :)
Lotta
Miten sä toitkin niin hyvin esille sen mitä tuo sairaalloinen fitnessin tuputus saa aikaseksi! Välillä sorrun itsekin miettimään sitä, että pitäisikö mun sittenkin syödä enemmän sitä ja tätä, ja vähemmän tuota ja tätä, mutta silloin mä pysäytän sen pelin heti alkuunsa.
PoistaKukaan ei voi tietää mitä ruokaa sä tarvitset, sillä sen tietää vain ja ainoastaan sun keho!!
Joten jos tekee mieli syödä lisää, niin syö. Sä tunnut päättävän jo etukäteen milloin on tarpeeksi, jolloin sä ajat sh:n asiaa. Teepä seuraavalla kerralla niin, että päätät olla tekemättä noin ja otatkin lisää. Mitä sitten tapahtuu? Ei mitään. Sen ahdistuksen aiheuttaa syömishähiriö, ja se on sun vihollinen.
Tuohon syömisten määrien vertailuun sellainen huomautus, että sä et ole samalla viivalla muiden kanssa, aivan kuten en ole itsekään. Se määrä mikä on hyvä vaikka sun siskolle/ystävälle/kollegalle jne jne on erittäin todennäköisesti ihan liian pieni määrä sulle. Sitä paitsi sä näet TODELLA pienen osan toisen syömistä ruoista vaikka vain lounaalla; henkilö on ehkä syönyt massiivisen aamiaisen eikä ole lounaalla nälkä, tai hän on edeltävänä viikonloppuna syönyt nelinkertaisen määrän ruokaa ja nyt hänellä ei ole niin kova nälkä, koska hänellä toimii nälkäsignaalit.
Eli tämä vertailu jota teet ei siis palvele sua millään tavalla. Me ollaan kaikki erilaisia mutta meille RED-potilaille yhteistä on se, että vaurioiden takia me tarvitaan niin paljon enemmän ruokaa kuin terveet ihmiset.
Vielä puutun tuohon sun käytännön toteutuksen ongelmaan, eli pitkäjänteisyyteen.
Parantuminen on valinta, joka sun pitää tehdä joka päivä monta kertaa päivässä. Sä joudut joka päivä toistamaan uusia käyttäytymismalleja (eli syömään riittävästi ja lopettamaan sen skippailun ja treenin) jotta vanhat tuhoisat tavat korvautuisivat uusilla, terveillä tavoilla.
Alku on totta kai pelottavaa, koska ruoka pyörii mielessä ihan koko ajan ja nälkä on hirmuinen, mutta siihen on hyvin simppeli ratkaisu: syö. Syö silloin kun sulla on nälkä, syö silloin kun sulla ei ole nälkä, syö silloin kun ajattelet ruokaa. Eli syö.
Koska aliravitsemus aiheuttaa hyvin pitkälti nuo jatkuvat ruoka-ajatukset ja -ahdistukset, ja aliravitsemus korjautuu vain syömällä.
Se vaatii sen, että potkit sh:ta persuuksille joka päivä. Sitoudut tekemään töitä, ja senhän sä mainitsit itsekin vikassa lauseessa: vaatii työtä, vaatii radikaalia hyväksyntää (eli tämä on mun tilanne nyt, ja muutetaan se mitä voidaan muuttaa) ja armollisuutta itseään kohtaan.
Mutta sekin on mahdollista; luet juuri sellaisen vastausta :)
-Heidi
Yes, kiitos kannustavasta viestistä. Meidän RED-potilaiden todellakin pitäisi syödä ja syödä ja hyvällä omalla tunnolla. Ja päästää itsensä irti sh:n syövereistä ja kahleista.
PoistaArmollisuus...todella kuvaava sana. Sitä todella tarvitaan ja hyväksymistä kaikin puolin.
Ja vaikka eilen olisi syönyt paljon, tulee se nälkä tänäänkin ja joka päivä pitää syödä. Niin normaalit/terveetkin syö. Hetken kestää esim. täyteläisyyden tunne, mutta kyllä se nälkä taas tulee. Ihminenhän tarvii sitä energiaa jaksaakseen ja toimiakseen hyvässä vireessä.
Ja syöminenhän on mukavaa, kun vaan osaa nauttia siitä. Eikä tee itselle turhia kieltolistoja. Ja ne "kielletyt" /vaikeat ym. ruuat. Ei nekään sen kummempia ole. Pitää yrittää vain haastaa siis itseään ja ottaa rohkeita askelia erityisesti niiden vaikeiden ruokien kanssa. Pystyyhän muutkin syömään niitä, miksi minä en myös ottaisi ja nauttisi siitä..mikä makuelämys ja nautinto voisi jäädä kokematta.
On tosiaan mainittava, että se ainakin on todella tullut huomattua, että se karppaaminen ym. ja yli äyräiden mennyt liikuntatouhu vei siis itseäni huonoon jamaan. Ei pelkästään se, että laihduin julmetusti, niin lisäksi koin jotenkin itseni väsyneeksi, jotenkin puhti pois kauheen nopeesti, ei siis energiaa samalla tavalla kun ennen. Ja sitä ihmettelin, kun sitten samalla lukee ja kuulee näitä fitness-ruokavalioita, kuinka vähällä tullaan toimeen ja virtaa on ja liikutaan alvariinsa. Ja itse kärsii, kun syö liian vähän. Enkä muuten oikein nauttinut liikunnastakaan, vaikka olen aina ollut kova liikkumaan. Tuntui, että on vaan pakko käydä lenkillä. Nyt sitä yritän himmailla, ettei olis pakko, vaan voiskin vaan ottaa vaikka päikkärit.
Eli kannattaa vaan syödä kaikkea ja monipuolisesti. Hiilihydraatteja, rasvoja, proteiineja, ihan kaikkea vaan. Sitä nyt opettelen koko ajan itsekin.
Niin se todellakin on, että mikä sopii jollekin toiselle ei sovi välttämättä itselle.
Esim. liiallinen kuidun syönti, voi herttileijaa. Joka paikassa toitotetaan, että kuitua siellä ja kuitua täällä, syökää kuitupitoista. No jos kaikki on vaan täysjyvää, kuitua ym. niin ei sekään ole hyvästä. Itse aloin ainakin huomaamaan tässä, kun syön erilaisia leipiä (rakastan leipää), että vaaleat leivät sopii ehkä paremmin itselle, sillä eipä tule niin löysää vellimäistä ulostetta joka päivä ja vedä mahaa ihan tyhjäksi. Tummaa leipääkin syön, mutta olen vähentänyt nyt tätä kehon korjausprojektia ajatellen vähän sen syöntiä, koska huomaan, että liika on liikaa ja sitten saatan olla kuralla ja paino putoaa, kun vatsa tyhjenee....
Nyt on aivan ihanaa, kun on esim. joululimppua saatavilla. Hmm.
Ja erilaiset patongit ja sämpylät, paahtoleivät juustolla...voi että kyllä on hyvää. Ja tuoretta korvapuustia....siis mun suosikki. Pitäs vaan useammin syödä sitäkin. Eihän se loppujen lopuksi ole voileipää kummempaa. :)
Sitähän voi tosiaan joka päivä tai joka viikko ottaa ruokavalioon jotain uutta ja samalla myös lisätä annoskokoaan...joka kerta esim. ottaa jotain vähän enemmän kun edellispäivänä. Ja jos on tehnyt jotain hyvää ruokaa, niin jos tekee mieli lisää, niin hitsi vieköön...ottaa lisää. Ruoka on meille ikäänkuin lääkettä, jota on vaan otettava, muuten ei parane ja energiat ei lisäänny.
Onhan tässä melkoisessa tunteiden myllerryksessä, mutta vahvalla ja lujalla luottamuksella ja sisulla eteenpäin ja panostettava nyt tosissaan syömiseen.
Ja on kyllä sivuutettava nuo kaikenmaailman fitness-hömpötykset ym. Sillä nehän on sh:ta pahimmillaan..ruokkii vaan sitä entisestään. Ja kroppa tosissaan voi huonosti,kun sitä ruoskitaan liian vähäenergisesti. (Kauhutarinoita on sieltäkin kuultu...kuinka ollaan kylmyyden horkassa, tulee rytmihäiriöitä, veriarvot menee ihan vinksalleen, suola-ja sokeritasapaino heittelee ja on jouduttu tiputukseen ym.)Että ei ole esimerkillistä elämää se. Joten älkäämme valitko sitä tietä.
- Lotta
Heipsan,
PoistaOlen lueskellut tätä blogia silloin tällöin ja havainnut, että miten meissä RED-potilaissa on todella paljon samaa...tunnistan todella itseni monen kirjoituksen takaa. Aivan kuin omia ajatuksiani ja tunteitani ym. Kuten tuossa joku kirjoittikin erilaisista persoonallisuuspiirteistä, niin oisikohan joillakin tietyillä persoonallisuuksilla tosiaan enemmän taipumusta sairastua sh:n kuin toisilla..?
Perfektionistisuus, suorituskeskeisyys, kontrolloiminen ainakin tuntuvat toistuvan monen RED-potilaan puheissa ja kirjoituksissa.
Ne myös tunnistan itsessäni ja niiden kanssa itse teen nyt töitä (terapeutin avustuksella), että pääsisin irti noista kahleista. Etten joka asiaa ja varsinkaan syömisiä (omia ja toisten) niin kovasti kontrolloisi ja suorittaisi kaikkea ja koko ajan. Se on tosi vaikeeta, kun on aina ollut sellainen suorittaja ja tehopakkaus.
Mutta nyt pitäisi opetella löysäämään ja ottamaan rennosti kaikin puolin, siis myös syömisen suhteen. Ettei pingota ja ahdistu joka suupalasta.
Olen todella pohtinut, että mikä kumma se tämmösen oireenkin ihmiseen iskee? Syöminen, miten siitä on tullut niin "vaikeaa"? Kauheesti sääntöjä, ohjeita, kieltoja, rajoituksia..plääh. Pistää vihaks, kun yrittää saada mieltä hallintaan ja taistella sitä vastaan, että syöminen ei tarvii tollasta, vaan on lupa syödä mitä ja millon vaan.
Ja mistä nousee syyllisyyden tunteet?
Entä se, että on halu olla kuten normaalit ja terveet ja on halu puskea ja syödä hullun lailla ja innolla nauttien....ja sitten taas toisaalta joku kolkuttaa toisella puolella takaraivoa, että nyt pitää himmata."että sit kun on terve ja parantunut, ei voiskaan syödä näin ihanan paljon ja kaikkea". Mutta eihän se pidä paikkansa?
Apuva, kyllä ajatukset sinkoilee sinne tänne ja pitäs oppia relaamaan. Huh.
Onkos teillä millasta, minkälaisia ajatuksia, tunteiden vuoristorataa?
Mitä mieltä?
Mistä nää johtuu?
Pelkääkö jotain vai mikä kumma estää "normalisoitua" vaikka haluaa?
Entä pitäskö vaakalla käydä ollenkaan ja tuijottaa jokaista sataa ja kolmee sataa grammaa ym.?
Daim-suklaata tässä syöden yritän siitä nyt nauttia ja olla iloinen, että sellaista löytyi jälkiruuaksi pasta-annoksen päälle :) Mikä makuelämys.
- J
Hei,
PoistaOnko vinkkejä Heidi noista maitsemistasi "positiivisista" sivustoista..missä siis kannustavaan elämiseen kirjoituksia, vinkkejä ym. eikä tota iän ikuista laihduttamista, fitness-höpötystä ym. jota tosiaan meitin REDiläisten ei pitäs tuijottaa, vaan unohtaa ja sivuuttaa kokonaan!
Lotta
Anonyymi:
PoistaMeissä on kyllä todella paljon samankaltaisia piirteitä!
Psykiatrian edustajat korostaa aina näitä luonteenpiirteitä, jotka laukaisevat sairauden, mutta omasta mielestäni ei ne luonteenpiirteet itsessään mitään triggeröi vaan mahdollinen kyvyttömyys hallita tunteita ja käsitellä esim. traumoja. Yhden erittäin huomionarvoisen seikan on tuonut esille Huddingen teoria, jonka mukaan korkea fyysinen aktiviteetti yhdistettynä liian vähään ruokaan laukaisee tietyillä yksilöillä anoreksian. Tämä perustuu yksilöiden poikkeukselliseen aivokemiaan, eli kaiketi just tähän herkkyyteen. Syömishäiriö itsessään nälkiintymisen myötä muuttaa aivokemiaa (esim. serotoniinin ja dopamiinin tuotanto vähenee) ja se jo voi herkän yksilön saada kovinkin raiteiltaan.
Olen kans ollut itse todella perfektionistinen ja esim. koulussa tunsin pettäväni kaikki (opettajat, vanhempani, silloisen avokin, ystävät, sisarukset, terapeutin jne) mikäli tentistä tuli nelosta huonompi arvosana, ja siitähän muodostui ihan hitonmoinen oravankierre. Myös tanssissa perfektionismi aiheutti sen, etten enää odottanut tanssitunteja innolla, koska mä vaan soimin itseäni kaikesta.
Mutta olen oppinut päästämään irti tästä ja suorittamisesta. Kun ennen määränpää oli tärkein, rupesin keskittymään vain hetkeen. Lopetin multitaskaamisen, koska sen takia unohtelin asioita, en tiennyt miten olin päässyt paikasta A paikkaan B, enkä tehnyt mitään innolla. Samalla juoksin karkuun omia ongelmiani ja siihen sh oli oikein oiva keino. Kun sitten jouduin pakolla kohtaamaan itseni ja ongelmani niin olihan se todella kivuliasta alussa, ja oli todella lähellä jättää kaikki kesken silloin!
Mutta tosiaan kun hetkeen keskittymisen avulla rupesin löytämään täydellisyyttä ihan yllättävistä asioista ja rupesin olemaan armollisempi itselleni, niin se huippukorkealle nostettu rima alkoi laskemaan.
Nykyisin kun mietin onko mun suhtautuminen itseeni adekvaattia, mä tavallaan ulkoistan itseni ja mietin mitä sanoisin ystävälleni, joka olisi mun tilanteessa. En todellakaan haukkuisi häntä surkeaksi ja käskisi tuntea syyllisyyttä syömisestä, joten sama pätee itseenikin. Miksi ei pätisi? Ihminen sitä minäkin olen.
Itselläni on ollut se pelko, että jos annan yhtään löysää itselleni, niin mä menetän kaiken hallinnan. Mutta onko näin? Ei. Mä en edes usko siihen, että voisin saavuttaa tilanteen, jolloin menisin siihen toiseen ääripäähän ja menettäisin kaiken kunnianhimon ja ns. kontrollin. Ja mitä pahaa sitten tapahtuisi? Todennäköisesti viihtyisin siinä olotilassa hyvin lyhyen aikaa ja rupeaisin kaipaamaan jotain tavoitetta elämääni.
Ja mitä noihin tunteiden vuoristorataan tulee, niin itselläni ne oli nuorempana todella rajuja mutta iän ja terapian myötä ne ovat helpottaneet niin huomattavasti, että olen jo melkein tylsä :D Nälkiintyminen vaikuttaa myös tunteisiin niitä turruttaen, joten kun keho saa taas ravintoa niin myös välittäjäaineiden tuotanto alkaa pikkuhiljaa toimimaan ja tunteet heräämään. Itselläni se toipumisen alku-puoliväli ovat olleet tunteidenkin osalta kaikkein vaikeinta, koska muuttuva keho aiheutti sellaiset ahdistukset, etten osannut millään tavalla käsitellä niitä. Mutta kyllä se helpottaa ainakin jonkin verran riittävän ravinnon ja työn myötä :)
Totta kai toiset ovat huomattavasti herkempiä ja reaktiivisempiä kuin muut, kuten itse ainakin olen, ja se on vain synnynnäinen ominaisuus ja osa temperamenttia eikä se koskaan postu vaikka sitä oppisikin hallitsemaan. Mutta siitäkin voi oppia nauttimaan! Vaikka suuret tunteet voivat olla äärimmäisen tuhoisia, niin kyllä niistä on myös hyötyä :)
Ja ei, älä mene vaa'alle ollenkaan! Painoon vaikuttaa niin moni asia, että jatkuva vaa'alla ramppaaminen vain tuottaa ahdinkoa. Sitä paitsi sun keholla on oma normaalipaino, johon se hakeutuu.
Luota kroppaasi :)
-Heidi
Lotta:
PoistaSuomenkielisiä bopo (eli body positive)-sivustoja en ole nähnyt, mutta Ig:ssä niitä on todella paljon. Laitan tähän sulle esimerkiksi muutamia, joita itse seuraan: selfloveandstrength, positivebodyimage, anastasiaamour, mindsetforlifeltd, recoverywarriors, bodyposibanda, honeylovesorg, healthisnotasize, sabrinasrecovery, followtheintuition, amalielee, nourishandeat, my_life_without_ana, havetorecover.
Kannattaa etsiä hashtageilla bopo, realcovery, bodypositivity, recoveryispossible, beyourownrecoveryhero, nourishtoflourish jne.
Näitä tilejä löytyy tuhansittain ja itse etsin sellaisia, jotka ovat itse sh:n sairastaneet ja ovat siitä toipuneet, eli ei siis mitään fitnessiin liittyvää tai sellaisia, jotka treenaavat ja syövät yliterveellisesti ja väittävät fitnessin pelastaneen heidät. Luoja saan ihottumaa pelkästä ajatuksestakin.. :D
Sitten löytyy eri blogeja, ja itse seuraan sellaista kuin fyoured.com; asecondbite.blogpost.com; everythingeatingdisordered.tumblr.com; thefuckitdiet.com; letsrecover.tumblr.com
Toivottavasti tästä on apua ainakin alkuun, joten nyt etsinnät käyntiin! :)
-Heidi
Moi,
PoistaTäällä onkin paljon keskustelua siitä, että pitää syödä ja syödä. Mikä onkin tärkeintä, että ei kieltäisi itseltään mitään. Muuten ei oikeastaan parantua.
Mutta monen taustalla on pelkoa ja ahdistusta ja näyttää, että ihan ei parantumista tapahdu, kun/jos kuitenkin luopuu jostain tai syömishäiriö muuttaa muotoaan ja sillä muka peitellään ja puolustellaan, että ois parantunut. Kuten esim.syömishäiriöisen ei oikein suositella alkavan vegetaristiksi.
Kyseenalainen juttu.
Sitten pitäisi keskustella enemmän mitä muuta parantumiseen liittyy kun syömisen korjaantuminen.
Esim.tunteet, mieliala, suorituskeskeisyys. Täydellisyyden tavoittelu sekä kontrollista luopuminen.
Sairaudesta ei ole täysin parantunut, jos ajatuksen tasolla ei ole myös tehnyt töitä.
Vaikka söisi..ei se riitä, jos mielessä kuitenkin pyörii koko ajan erilaisia ruoka-ajatuksia eikä kykene rentoutumaan.
Luulen, että moni tarvitsis terapiaa, että voi parantua.
Tää on psyykkinen sairaus pitkälti vaikka tuhoa tehdään fyysisestikin ja näkyvästi.
Keskustelua näistä lisää toivois.
Minna
Hellou,
Poistakiva kun eksyin tänne.
Josko jotain apuva ja tukea sais, kun tilanne on se, että ahdistaa ja omatunto kolkuttaa.
bmi on 15 ja silti mä vaan liikun monta kertaa päivässä lähinnä lenkkeilyä ja jumppaa (oon jo useemman vuoden) ja syön, mutta kontrolloidusti ja laskemoivasti, vaikka tekis mieli en anna itseni syödä enempää, ottaa lisää ym.
Suklaa on herkuista suurin ja sitä tekee mieli suolasen jälkeen. Sallin parisen palaa.
Sit välttelen liian täyteen syömistä, koska jos maha täys, en syö välipalaa.
Että tuo mitä Minna tuossa kirjoittaa, niin osuu kyllä kuin nappi lautaan.
Eli mulla pyörii noi ruoka-ajatukset mielessä ja mietin, mitä söin ja mitäs sitten voin taas syödä.
Joo oon jo sallinu makeista herkuista esim. marjapiirakkaa, pullaa, juustokakkua,porkkanakakkua, mokkapaloja ym.. Mutta palanen sitä kerrallaan eikä muuta.
Sit ahdistustani lisää varmaan nuo kiivaat keskustelut sokerista, että pitäsi päästä makeasta eroon. Onko se nyt niin?
Mitä ihmettä tässä tekee, kun toisaalta mun tekee mieli lisätä annoskokoja, syödä kaikkea ja usein, ja sit kun syön vähän enemmän, het mietin, että no nyt tuli syötyä vähän liikaa. Vaikka ei ois mitenkään siis mikään ähky olo vaan silleen normisti maha täys.
Ja lenkille säntään aamupäivällä, menee tunti helposti ja iltasella toinen samanlainen.
Välissä kaikenmaailman korvausliikuntaa, seisoskelua, venyttelyä ym.
Oon kyllä Minnan kanssa samaa mieltä, että pitäisi tutkia/herätellä keskustelua ja ajatuksia tuosta suorituskeskeisyydestä ja kontrollin tarpeesta. Sillä mä teen just tollasta ja epäilen, että aika moni muukin red-potilas suorittaa elämää.
Toki terveilläkin on hyvin suorituskeskeistä elämää ja pingottamista, kun pitää hankkia personal trainer ja käydään seitsemän kertaa salilla ja jumpissa, juodaan protskujuomia ja on luovuttu hiilareista ja makeasta.
Mä en kestä. Tuntuu, että on jotenkin huono ja saamaton, kun tekee mieli esim. syödä makeaa. Mä oon siis oikea makeahiiri...ja siitäkö pitäis nyt sitten luopua, koska niin pitää tehdä eräitten tyyppien ja "ohjeitten" mukaan. Ja joka tuutista "valistetaan" vaan tätä. Että onko se nyt ihan oikein kuitenkaan sallia myös niitä ns. "epäterveellisiä".
Vai onko oikeesti ees olemassa mitään, mikä itseasiassa on epäterveellistä? Kun eikös se on sama mistä ne päivän energiat saa?
Voi, ei miks tästä syömisestä on tehty näin vaikee juttu. Kyllä ennen syötiin aina mummon tekemiä leipomuksia ja ruokaa otettiin kunnolla ja lisää. Eväinä metsäretkelläkin esim. oli kunnon voileipiä, nyt vaan porukoilla kaikenmaailman protskupatukoita ja hedelmiä.
Ja sit eräät kaverit laittaa itsestään kuvia tiukoissa trikoissa, kun hengaavat salilla ja ovat käyneet kehonkoostumusmittauksessa ja ovat nyt ihan hurahtaneet kaikenlaiseen treenaamiseen ja yliterveelliseen buustamiseen. Sit kun kutsut kylään ja oot leiponu jotain, niin näille ei sit kelpaakaan ne leipomukset, kun ei voi syödä sitä ja tätä. Ja sit et enää itekään syö.
Tää on ihan sairasta touhua. Kaikki vaan puhuu terveellisyydestä ja terveemmästä elämästä ja mistä pitäis luopua ja mitä pitäis lisätä. Mä en ala, kuinka tän asian kanssa voi tulla toimeen?
- R
Ainoa keino tulla sen kanssa toimeen on löytää keino käsitellä sitä. Syömishäiriö on pois kuvioista, sillä et voi hallita yhtään mitään vaan sun on löydettävä terveempiä keinoja käsitellä asioita. Kontrollointi on tuttua itsellenikin mutta sairaus se kontrolloi ihmistä, ei ihminen itseään.
PoistaSanon sinullekin, että kannattaa ihan täysin blokata tuo shitnesskulttuuri pois mielestä ja tietoisuudesta ja vältellä sitä kaikin keinoin. Eli et lue mitään kauneutta ja terveyttä tai fitiä tai sportia, et seuraa sellaisia blogeja tai kanavia somessa, et katso sellaisia tv-ohjelmia, koska kaikki nämä ruokkii sun sairautta.
Sitten kun olet päässyt toipumisessasi pitkälle ja tunnet olevasi vahvoilla voit miettiä alatko altistamaan itseäsi tälle aiheelle, koska fakta on se, että tämä shitness tulee pysymään pinnalla vielä jonkin aikaa ja näin ollen sitä voi olla vaikeaa välttää. Itse välttelin sitä todella pitkään mutta nyt jo pystyn sietämään sitä eikä se ole enää triggerinä niin paha, koska tiedän ettei se ole mua varten ja se on mulle vain tuhoisaa.
Loistava tuo sun kyseenalaistus epäterveellisestä ruoasta, pidä siitä kiinni! Mikään ruoka ei ole vaarallista, koska ei sitä olisi olemassa. Jokaisella dieetillä on omat puolestapuhujansa, jotka tuomitsevat muut ruokavaliot ja korostavat vain tiettyjä asioita omasta ruokavaliostaan, eli se on pitkälti markkinointipuhetta.
Mutta mä haastan sut miettimään sitä, että kuka sinut painostaa tekemään tietyllä tapaa? Miksi sä tunnet olosi huonoksi syystä, että haluat antaa kehollesi just sitä ruokaa mitä se haluaa? Onko se asiaankuuluvaa, kuuluuko sun tuntea niin?
Ei.
Luin kerran, että anorektikko (tai sanotaan RED-potilas) sairastuu laihduttamisesta ja se on totta. Jos laajennetaan tätä koskemaan nykyaikaa, niin tämä shitnesskulttuuri on meille RED-potilaille vakava allergeeni, joka voi tappaa meidät eikä se missään nimessä kuulu meille.
Jos joku voi hyvin pt:n suunnittelemasta treenistä ja vegeruoasta ja henkilö on terve, niin sinut se voi tappaa.
Eli se miten päästä yli tästä shitnessistä on miettiä, ettei se ole mulle hyväksi ja se vain ruokkii mun sh:ta. Tuo syömisen kontrollointi, pakkoajatukset ja pakkoliikunta on asioita, jotka on pakko muuttaa, tiedät sen varmasti itsekin. Helppoa se ei ole mutta mahdollista. Tee joka kerta päin vastoin mitä sairaus sulle kertoo, eli lepäät kun tekisi mieli jumpata, syöt kun tekisi mieli olla syömättä ja haistatat pitkät sairaudelle.
Itse olen tullut niin vihaiseksi tälle saakelin sairaudelle, vihaan sitä niin sydämeni pohjasta, koska se on vienyt multa niin paljon!! Samalla mä käännän sen vihan voimavarakseni ja pusken entistä kovemmin vastaan, ja se todella, TODELLA toimii!
Sitä joutuu etsimään ja etenkin aliravitsemus sitä vaikeuttaa, mutta se kyllä löytyy sieltä :)
-Heidi
Ihanaa Heidi, sinä sen sanoit ja toit mulle julki niin osuvasti ja suoraan sisimpään koskettavasti.
VastaaPoistaMä luin todella ajatuksella tota ja joka sana niin totta ja vaikutti syvälle. Ihan kyynel tuli silmäkulmaan. Koska tiedän, että mulla on myös lukuisia kanssaheimolaisia, jotka myös taistelee tän pirunmoisen sairauden voittamiseksi. Että antaisi oikeasti luvan syödä mitä haluaa ja mieli tekee eikä ottaa liikunnasta stressiä ja painetta. Ymmärtäisi, että itseasiassa liika liikunta on myös pahasta ja voi myös sairastuttaa kenet vaan ja erityisesti meitä RED-ihmisiä. Pitäisi siis kuunnella mielihaluja eikä sairauden kirousta ja siihen vaikuttavia "median luomia vääristyneitäkin uskomuksia ja houkutuksia".
Se mitä media esim. kertoo,mitä meidän tulisi syödä ja mitä ei...EI PIDÄ paikkansa jokaiselle, eikä pidä ottaa todellakaan kirjaimellisesti. Pitää osata poimia itselle sopivat komponentit.
Sillä se mikä on tarkoitettu esim. ylipainoiselle hoitoruokavalioksi tai himourheilijalle, ei sovellu RED-potilaalle. Olemme erilaisia, mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle. Joten ns. yleisistä linjauksista pitäisi luopua. Ja antaa ns. kaikkien kukkien kukkia ruuan suhteen. Jokainen valitsee niitä, mitkä tekee juuri hyvää itselle, antaa energiaa jaksaa ja on kaikin puolin parasta itselle (esim. RED-potilaalle runsasenergistä ruokaa, usein ja paljon, eikä mikään ole kiellettyä)
Tota päinvastoin hommaa pitäisi meidän kyllä tosissaan tehdä. Ja sitä pitää kyllä kerrata päässään usein, että se menee alitajuntaan ja tulee rutiiniksi osaksi arkea. Esim. että ei liikaa koko ajan suunnittele ja aikatauluta ruokiaan, mittaile ja laskeskele, mitä syöny, mitä seuraavaks, ja voiko sitten syödä jos syönyt sitä ja tätä. Päästää niinsanotusti irti kahleista ja vapautua. Uhmata sillä, että nimenomaan haluaa voida hyvin ja näyttää sillä muille, että hitot mä oon hyvä ja silloin muiden oma paha olo on taas heidän asiansa.
EIKÖ vain?
Onko sulla kikkaa siihen, miten kandee toimia, jos oikeesti tekee mieli sinne lenkille ja aattelee sitä vaan, että kiva mennä ulkoilemaan ja sitten kävelee tunnin puolitoista innolla puhkuen..?
-R
Todellakin!
PoistaJuuri kävin isäni kanssa tästä samasta aiheesta keskustelua, että miten nykypäivänä syömisestä on tehty niin pirun vaikeaa. Ennen syötiin sitä mitä teki mieli, koska kroppa viestitti mitä se tarvitsee; nyt kyseenalaistetaan kehon viestit tai jopa kielletään ne, ja annetaan sille vääränlaista polttoainetta ja myös liian vähän. Onko siis ihme, että mutterit lentelevät mutkissa, kun ne eivät pysy enää tarpeeksi kireällä?
Teit todella loistavia oivalluksia, joten pidä niistä kiinni! Voit kirjoittaa vaikka vihkoon niitä ylös, tai päiväkirjaan jos sellaista pidät, ja sitten lukea niitä silloin kun iskee epäusko. Tämä asia - toipuminen - on sellainen, että sen joutuu valitsemaan yhä uudestaan ja uudestaan. Se on vähän kuin jokin nappula, joka pongahtaa ylös ja sen joutuu painamaan alas toistuvasti, ennen kuin se sitten jää sinne alas.
Toinen tällainen nappula on hyväksyntä, sillä toipumisessa joutuu hyväksymään tietyt pelisäännöt ja hyväksymään sen, että tulee aina olemaan altis tietyille asioille (eli laihduttaminen ja liikunta) ja joutuu hyväksymään myös sen, että tämä shitnesskulttuuri on meille huono, erittäin vahingollinen asia.
Mä tunnistan kyllä tuon sun esimerkin liikunnasta, koska itsellänikin on samanlaista. Kävely on ok mikäli se ei ole rasittavaa, eli syke ja kalorinkulutus nousee ja huomaat hengästyväsi. Eli mä neuvoisin sua pysymään edelleen hyvin varovaisena ja pitämään pääpointin muussa kuin itse liikunnassa, esimerkiksi ympäristössä. Toisaalta tuo into on tietyllä tapaa hyvä merkki mutta ole varovainen eikä missään nimessä juoksemista! Sulla on koko loppuelämä aikaa liikkua, mutta sä luot sen loppuelämän nyt.
Tsemppiä! :)
-H
Moi Heidi,
PoistaMiten meni joulunpyhät ja uus vuos?
Syömistä,syömistä?
Hankitkos suklaita?
Mulla oli kyl hyvä ja rento joulu. Ja suklaita on vieläkin iso kasa.
Ihan uskomaton. Mä alkuun jotenkin jännitin, miten onnistun, mutta arvaa Heidi, mitä tapahtui...siis mä söin ja söin sillon kun kaikki muutkin. Hain lisääkin.
Sit otin välipaloja/naposteluakin ruokien välillä..ja otettiin aikalailla koko sakki tosi rennosti..ei kauheest ulkoilua/liikuntaa. Kelitkin oli niin surkeet kyllä, että ei tehny mielikään pihalle. Etenkin joulupäivä ihan rennosti, eikä ollu mikään tarve lenkille. Ja nälkä oli ja syötiin hyvin. Pelailua ja pitkiä päikkäreitä ym. Aikas cool meininki. Siis ihan yllätyin.
Sit mikä tärkeintä, olo oli koko ajan loistava!
Kyllä oli vapauttavaa huomata, miten pysty ihan eritavalla nauttimaan, kun ei ahdistanu koko ajan.
Joten kiitos edellisen keskustelun innoittavista ja tsemppaavista ajatuksista.
Hiffas, että eihän sitä ny koko ajan tarvi liikkuakaan...eihän nää muutkaan ja syö hyvällä omalla tunnolla. Ja nälkä tulee vaikka ei liikkus ja energiaa tarvii!!
Iskä, joka aktiiviliikkuja, niin hänkin piti pyhät täys huilipäivät.
Niin taas sekin avas silmät, että ei ihminen oikeest voi joka päivä puskee ja huhkii, kroppa joutuu aika koville. Sehän on rääkkiä.
Että arjessakin pitää olla vapaapäiviä aktiiviliikunnasta ja muutenkaan liikaa ei pidä vaan liikkuu ja liikuu ja vaurioittaa kehoa.
Hyvää alkanutta vuotta!
- R
Moikka!
PoistaMun joulunpyhät ja uusi vuosi meni sh:n puolesta aika kivasti, kiitos kysymästä! Joulu vietettiin mun siskon perheen luona, eli paikka oli uusi, joka itsessään toi vähän haastetta. Mutta meni kyllä hyvin :) Sisarusten, koirien ja siskontytön kanssa käytiin kävelylenkeillä ja pelattiin pelejä, joten voisin sanoa että varmaan paras joulu pitkiin aikoihin! Uusi vuosi oli vähän huonompi mutta ei niinkään sh:n takia vaan henkilökohtaisista syistä. Mutta niin tuli syötyä ranskalaisia ja mozzarellasalaattia, sipsejä ja suklaata ja pari siideriä vuoden vaihtumisen kunniaksi. Uutena vuotena tein Dooran kanssa tosi pitkän lenkin metsässä, sillä koira piti saada väsytettyä jotta se ei olisi niin hirveän ahdistunut ja stressaantunut rakettien paukkeesta. En sit tiedä kumpi meistä oli väsyneempi kympin trailrunningin jälkeen :D Mutta toisin kuin ennen, niin seuraavasta päivästä tuli lepopäivä ihan luonnollisesti, eli tuo lepääminenkin alkaa tuntua koko ajan helpommalta ja luonnollisemmalta :)
Oi, aivan ihanaa oli lukea sun onnistumisista!! Upeaa, ja mitä oivalluksia olet tehnyt!
Keho todellakin tarvitsee ravintoa, sillä pelkkä hengissä pysyminen vaatii energiaa puhumattakaan sitten vaikka sinusta ja minusta, jotka tarvitsevat vielä enemmän energiaa kuin terveet ja aktiiviset ihmiset. Ja oli olo sitten mikä hyvänsä, oli juhla tai arki, oli edellisenä päivänä syönyt kolme pitsaa ja viisi suklaalevyä ja viettänyt puoli vuotta sänkylevossa, niin sitä pitää syödä, ei poikkeuksia.
Hyvää alkanutta vuotta sullekin, ja tehdään tästä vuodesta vahva pohja paremmalle tulevaisuudelle :)
-Heidi
Heisuli hei,
PoistaTääl yks yökukkuja kirjottelee, kun huomasin tekstisi..aattelin kirjottaa.
Kiva kuulla, että pyhät sujuivat suht mallikkaasti. Mullakin oli ruokalistalla ranskalaisia, sit oli fetasalaattia, kalapuikkoja(uus aluevaltaus taas vuosien jälkeen yes.) ja pannariakin tuli jätskin kans syötyä. Ym.sipsei, karkkii...
Ihana oli nautiskella.voi, että. Ihmeellistä, mitä mussa alkanu tapahtuu...
Mutta toi on Heidi tosi tärkee pointti, että annat itsesi levätä, etkä rasita itseäsi liikaa, kun kehossa paljon sh:n takiakin tulleita vaurioita.
Selkeitä lepopäiviä ja rauhassa olemista. Eikö.
Ja kun lisäämme pikku hiljaa kohtuudella liikuntaakin arkeemme, niin muistakaamme syödä sitten vielä tanakammin ja runsasenergisesti!!
Tässä on sitä haastetta meille aika monelle! toisaalta just sitä uhoo..että antaa itsellensä aikaa, kuuntelee kroppaa ja antaa itselleen luvan vain olla. Pitäs esim.oppia tunnistaan millon on paras pitää liikunnasta paussia, himmata ym.ettei esim.tuu lisäremppoja.
Yritetäänpä joo tosissaan löytää tän asian kans balanssi.
Eli sitä vahvaa pohjaa luomaan, kuten sanoit.
- R
Heipä hei,
PoistaOlette moni pohtineet tuota liikuntaa tai siis oikeastaan vaikeutta himmata liikuntaa ja korostaa levon tärkeyttä.
Kuten teidän tääl blogissa on äärimmäisen hienosti sitä painotettukin, kuinka tärkeetä ois olla liikkumatta ja uskaltaa levätä.
Heidikin tuossa kirjoitit kuin sunkin on vaikee lepäillä, että pikku hiljaa....
Mulla on kans ollu liikunta kompensaationa..ja yhtä sun toista tapahtunu liiallisen liikunnan seuraksena, että ns.pakkolepoilu vain tuli eteen. Ja se oikeestaan mut pysäytti ja opetti, että kyl lepohetket päivittäin ja totaaliset lepopäivät viikossa on aivan äärimmäisen tärkeitä kiireisessä elämässä. Harrasteli sitten liikuntaa enemmän tai vähemmän.
Jo meitin aivot vaatii lepoo, ja hektinen elämän tahti. Joten suosittelen oikeesti kaikkia pysähtymään ja suoda itselleen lepoa.
Jos alkuun tuntuu kauheelt vaan maata, niin lueskelee, tutkailee nettiä ym.samalla kun loikoilee sohvalla. Aika suorastaan hurahtaa. Ja oi kuinka keho nauttii.
Ja mieli kohenee.
Sit voi ottaa myös kuulokkeet korville ja kuunnella hyvää musiikkia.
Tai ottaa rentoutus- ja/tai mindfullnes- kuuntelun. Siinä saa kropan kokonaisuudessaan kyllä uskomattoman levolliseen ja rentoon oloon.
Ja pienet päikkärit saattakin sitten vielä kutsua jos oikein väsy iskee.
Näillä avuilla mä oon löytäny erilaisia keinoja hallita liikaa suorittamista ja liikkumista ja saanu vastapainoks irtautumista ja olemista täysin itseni kanssa.
Kokeilkaa ja lepäilkää. Löytäkää oma tapa olla vaan, ettei keho mee rikki liiasta hötkyämisestä.
Kaunista uutta vuotta!
- Kipa
Hei, kiinnostas tietää, ootteko oikeest "liikkumatta"? Tai siis kuinka paljon itse liikutte ja harrastatte jotain liikunnallista? Ettei ole ns.pakko harrastaa meinikiä?
VastaaPoistaKun etkös Heidi sinä käy tanssimassa ja lenkkeilytät koiria ainakin...?
Että miten sen kehon vaurioiden korjaamisen kanssa..,jos joka päivä treenaa? Ja sit jos syömiset on vähän "kevyttä" eikä oo esim. Tarpeeks hiilareita ja energiapitosia ruoka-annoksia ja välipaljoa useita kertoi päiväs (ettei esim.pelkkiä hedelmiä,protskupatukoita,riisikakkui...ym.)
Mietityttää tää liikunnan määrä suhtees syömisiin...ettei vaan käy että liian paljon treenaa ja liian aikasin, jos syömisetkin on viel vähän mitä sattuu...
Kun oon esim.verrannu Heidi sun postauksia syömisistä, niin ne on mun mättöihin tosi pieniä,vähänlaisia ja ns.kevyitä. Juu siis toki pähkinöistä,suklaista ja maapähkinävoista ym.saa energiaa. Mut mä esim.syön puuroi,pastoi, leipiä,ja viel niiden lisäks otan vaik suklaata. Ja lounaalla/päivällisellä ruuan kera leipää tai iltapalalla sämpylää ja jogurttia ja sitä suklaata.
Mut ny mulle tuli kyl sellain fiilis, että a p u v a...pitäskö esim.suklaa ns.ylimääräsenä jättääkin pois, kun syön enemmän kaikkee muuta hiilarii ja rasvaa kun monen ruokakuvissa ja syömiskertomuksissa ilmenee...
Tai ei syödäkään ny näit hiilareit vaan vaik rahkoi/jogurttei erilaisilla höysteillä.
Mä oon ihan pihalla tän kans...mä oon vetäny kaikkee, mut sit toisaalla moni laihis vetelee vaan näit proteiinipainoitteisia ruokia ja karsii sitä ja tätä, vaikka ei tosiaan tarttis!!
Esimerkki.
Ravintolaankin mennessä voi olla fiilis, että ny hittovie pizzalle.
Mutta mitä tapahtuukaan, kun tilauksen aika tulee...en otakaan pizzaa, koska ykskin kaveri ottaa vaivaisen salaattiannoksen, ja muut pizzan. Minäkin vaihdan annoksen ns.kevyempään.
No täs tuli ny liikuntaa ja syömistä...mutta nehän kulkee red-potilaan elämässä niin rinnakkain ja kamppailee vuorostaan.
Uutta vuotta toivotellen, Reija
Hyvä anonyymi,
PoistaYmmärrän sun huolenaiheen, mutta sä edelleen mitätöit mun toipumista ja perustat väitteesi puutteelisiin tietoihin. Olen tästä sinulle ennenkin sanonut ja sanon nyt vielä tämän kerran.
Voisitko ystävällisesti kertoa mulle faktoina mitä mä syön? Ei, et voi. Koska 1) mä julkaisen syömistäni ruoista vain noin kolmasosan; 2) mä menen kroppani ehdoilla, eli en syö leipää jos ei sitä tee mieli; 3) sä et pysty määrittämään yhden kuvan perusteella MITENKÄÄN mun ruokien energiamääriä!
Mun mielestä on äärettömän loukkaavaa tuo mitätöinti enkä mä sitä hyväksy tippaakaan. Mä uskon sen, että sä haluat tuoda asiaa julki mutta sen sijaan että saisit aikaiseksi rakentavaa keskustelua sä vain mitätöit mua, mitätöit mun toipumista, mitätöit mun kehon viestejä. Saanen sanoa, että minä olen oman problematiikkani ja oman itseni kaikkein paras asiantuntija, et sinä eikä sen puoleen kukaan muukaan.
En ole sulle tilivelvollinen ja suoraan sanoen mä en aio sulle selittääkään enää yhtään mitään, koska mä todella loukkaannuin sun mitätöivästä asenteesta.
-Heidi
Moi,
VastaaPoistavoin kyllä omasta puolestani sanoa ja kommentoida. Että kyllä, liikunta on ollut ns."pakko"jättää taustalle ja vähemmälle. Ei tällä hetkellä mitään ylimääräisiä liikunnallisia harrastuksia ja pitkiä lenkkejä, koska muuten kaikki mitä syön - kuluu liikunalla pois ja sen jälkeen taas paikkaaminen ei ole helppoa, vaikka luulisi kun vaan syö isoja annoksia. Mutta kun kroppa vaatii muutenkin paljon energiapitosta ruokaa ja useita kertoja päivässä, niin saati, että liikkuu, niin energiantarve kasvaa valtavasti. :)
Nytkin tässä pidin ihan pienessä lentsussa ollessa täysin lepopäiviä ja makailin vuoteessa ja söin ja söin normaaliin tapaan. Niin ei mun paino ees noussu mihinkään ehkä jonkun gramman toisena päivänä ja taas putoskin sitten..että siitäkin jo tietää, että kyllä keho ja sisäelimetkin vaatii oman osansa kaikesta energiasta. Joten sh-sairauden aikana tai siis erityisesti nyt kun on parantumisprosessi päällä, niin on huomannut, miten paljon energiaa ihminen tarvii...oli sitten tekemättä yhtään mitään tai jos tekee ja puuhailee, niin sitten varsinkin. Eli kun harrastaa jotain, on kyllä hyvä, että on myös niitä lepopäiviä, ettei joka päivä mennä tohota jonnekin. Antaa itselleen luvan vain olla ja rauhoittua.
Mukavaa vuoden alkua !:)
- L
Moi!
VastaaPoistaMä oon ollut viime tammikuusta toipumisen tiellä. Oon siirtynyt alipainosta normaalipainoon suhteellisen nopealla tahdilla.
Ruokaa saan aika hyvin jo alas, mutta ongelma on tällä hetkellä liikunta. Koen hirveää syyllisyyttä, etten ole harrastanut kuukauteen liikuntaa. Liikunta tarkoittaa minulle urheilusuoritusta, jossa hikoan ja sykkeeni nousee. Olen ollut aina todella liikunnallinen ja pelannut korista koko nuoruuteni, joten senkään puolesta minulla ei ole kokemusta pitkästä liikumattomuudesta. Liikunta on kuitenkin saanut vuosien saatossa pakkoliikunnan muotoja. Ei sillä tavalla, että kävisin joka päivä kuntoilemassa vaan päähäni on iskostunut ajatus että vähintään 3 kertaa pitää käydä viikossa.
SH:ta hoitanut lääkärini on jo antanut luvan liikkua. Se lisää ahdistustani että minulla ei ole mitään syytä olla liikkumatta! Paitsi pitkäkestoinen puoliflunssa ja yksinkertaisesti se, että olen niin poikki että liikunta tuntuu mahdottomalta. Tässä kohtaa pääni täyttää ajatukset: "lähde ulos niin reipastut!" tai "välillä pitää vähän potkia itseään perseelle." Tiedän, että nää on ihan typeriä ajatuksia, koska joka kerta kun olen pakottanut itseni liikkumaan, se ei ole parantanut vaan päin vastoin pahentanut oloani.
Suurin pelkoni liittyy lihomiseen. Mitä käy nyt kun syön normaalisti mutta en liiku? Liikunta on mulle selkeesti tapa kontrolloida syömisen aiheuttamaa ahdistusta. Mutta taustalla on myös aito huoli siitä, laskeeko kuntoni ja vaikuttaako liikkumattomuuteni oikeasti jaksamiseeni? Että minusta tulee entistä väsyneempi?
Miten tähän pitäisi suhtautua? :/
- Marjut
Hei Marjut!
PoistaOmasta kokemuksestani voin sanoa että kunto ei ole laskenut hikiliikunnan pois jättämisen myötä. Olen tässä neljän vuoden aikana välillä palannut rasittavampaan liikuntaan ja koen että kunto on ollut tallella. Kuitenkaan sykettä nostava liikunta ei ole tuntunut vielä hyvältä keholleni joten olen sen toistaiseksi jättänyt. Oman kokemukseni pohjalta liikunta ei ole oikeastaan vaikuttanut painooni enkä ole lihonut holtittomasti ollessani ilman hikiiliikuntaa. Väsymykseen liikunta on kyllä vaikuttanut siten että aikoina jolloin olen pakottanut itseni liikkumaan on uupumus pahentunut. Minusta toipumisvaiheessa kannattaa antaa itselle kunnolla aikaa, lepoa, ravintoa ja rauha toipumiselle ilman että laittaa kehoa koville liikunnan kautta. Tsemppiä ja voimia sinulle!
- Vuokko